Loput seikkailut Floresilla

Reissusta on nyt kotiuduttu ja alkaa meiltäkin taas löytyä aikaa blogin kirjoittamiselle. Viime postauksessa oltiin päästy reissussa Endeen saakka, joten jatketaanpa siitä.

Ende on asukasluvultaan Floresin suurin kaupunki, mutta siellä ei varsinaisesti ole mitään nähtävää tai tehtävää. Välillä tuntuikin, että paikalliset asukkaat olivat enemmän innoissaan meidän saapumisesta kaupunkiin kuin me siellä olosta. Lapset huutelivat ” Hello mister” ja ”Hello missis” ja aikuiset kattelivat kiinnostuneina. Ei taida paljoo turisteja käydä ainakaan sillä suunnalla kaupunkia. Yhtään toista länsimaalaista ihmistä ei nähty sinä aikana, joka kaupungissa vietettiin. Endessä tarjoutui loistava mahdollisuus vaatehuollon toteuttamiseen, koska heti hotellin vieressä oli pieni pesula. Monta kertaa myyjä vakuutteli ja vannoi, että vaatteet on sitten seuraava aamuna kymmeneltä valmiina. Yes, yes no problem. No ei varmaan iso yllätys ole, että ei ollu valmista. Kun puoltatuntia myöhemmin mentiin uudelleen hakeen vaatteita, oli neljästä ja puolesta kilosta jäljellä enää muutama t-paita ja shortsit. Siinä vaiheessa meinas huumorintaju loppua. Onneks loputkin vaatteet viimein löyty narulta kuivumasta ja päästiin jatkamaan matkaa.

Itsepalvelu

Ranta/kaatopaikka

Seuraava määränpää oli Moni. Kylä koostui yhdestä tiestä, jonka molemmilla puolilla oli muutamia majoituspaikkoja ja ravintoloita. Syy minkä vuoksi paikassa yövyttiin on kylän vieressä sijaitseva mount Kelimutu, tulivuori, jonka kolme kraatejärveä ovat eri värisiä ja vaihtavat väriään ennakoimatta muutamien vuosikymmenten välein. Saavuttiin kylään hyvissä ajoin iltapäivällä, koska automatka kesti vain pari tuntia. Oltiin jo ennakolta katsottu netistä mukavan näköinen hotelli valmiiksi, joten pyydettiin kuskia viemään meidät suoraan sinne. Hotelli vaikuttii rauhalliselta ja hetken päästä tajuttiin, että ollaan ainoat asiakkaat, vaikka huoneita oli kolmisenkymmentä. Lisäksi vastaanottotiskin takana olleen taulun mukaan edelliset asukkaat olisivat majoittuneet hotellista kesäkuun lopulla. Kuvissa hienolta näyttänyt paikka oli vuosien saatossa päässyt pahasti rapistumaan ja lähemmän tarkastelun jälkeen varsinkaan Laura ei ollut kovin innoissaan hotellissa yöpymisestä (mm. rottien nakertamat lakanat, muurahaisten syömät ovenkarmit, kamala haju, rikkinäiset hyttysverkot..). Kerättiin tavarat kasaan, sanottiin vastaanottovirkailijalle, että oltiin nähty vanhoja ystäviä toisessa hotellissa lähempänä keskustaa ja haluttaisiin muuttaa sinne. Muutama rupia käteen ja hotellinvaihdokselle ei ollut esteitä. Löydettiinkin vasta rakennettu B&B paikka ja vieläpä edullisemmalla hinnalla. Illallisella käytiin syömässä pienessä ravintolassa perinteistä indonesialaista ruokaa. Tarjolla oli mm. banaaninkukkia.

Kello soi aamuyöllä 3.30 ja puoltatuntia myöhemmin oltiin vähemmän reippaina istumassa autossa kohti tulivuoren huippua. Monta otsalamppujen valossa kiivettyä porrasta myöhemmin päästiin vihdoin huipulle juuri sopivasti auringonnousun alkaessa. Näköalat olivat upeat. Kuvat kertokoon.

Aamujooga

1639m 

Käveltiin alas vuorelta

Matkalla pojat pulahti lähteeseen vilvoittelemaan

Monista lähdettiin matkan viimeiseen kohteeseen Maumereen. Matka meni rattoisasti paikallisille heilutellessa, sillä floreslaiset ovat kovia moikkailemaan. Ensimmäiseksi mentiin sveitsiläisen naisen omistamaan majoituspaikkaan, jossa päästiin yöpymään kivassa merenrantabungalowissa. Pitkän reissaamisen jälkeen otettiin pari päivää ihan rennosti. Yritettiin jopa avata koulumuistiinpanoja, seuraavan viikon kokeita varten. Rauhaa häiritsi ainoastaan toistaan isommat ötökät (ampiaiset, koppakuoriaiset ym.) sekä toistaan kovaäänisemmät gekot (”gekkoo” kuului millon mistäkin suunnasta). Muuten paikka oli loistava, tarjolla oli maukasta ruokaa ja jopa länkkäriaamiainen. Oltaisiin haluttu asua paikassa loman loppuun, mutta valitettavasti se oli varattu täyteen. Vietettiinkin melkein kokonainen päivä etsiessä seuraavaa majoitusvaihtoehtoa. Käytiin kahdessa eri paikassa, jotka eivät ihan täyttäneet toiveita (mm. hämähäkkejä ja ampiaispesiä sisällä, ei suihkua..). Siinä sitten epätoivon vallassa otettiin yhteyttä Sea World Club- nimiseen paikkaan, jonka tiedettiin olevan tasokas, mutta myös yli bubjetin. Hinta oli kova, mutta päätettiin silti mennä katsastamaan paikka. Onni oli kerrankin meidän puolella ja saatiin kohtuuhinnalla perhebungalowi, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja yhteinen kylpyhuone. Lisäksi suihkusta tuli lämmintä vettä, saatiin puhtaat pyyhkeet, internet toimi ja oli ilmastointi. Aika luksusta! Loppuaika meni rennoissa tunnelmissa rannalla makoillen, lukien ja snorklaillen.

Maisema bungalowin terassilta

Valtteri ja Joni auttoi paikallisia kalastajia

Kotimatka sujui tutulla (ja turvallisella?) potkurikoneella. Oli avartavaa nähdä vilaus aidosta Indonesiasta ilman turistilaumoja ja macdonaldseja, mutta kahden viikon jälkeen oli jo mahtavaa palata takaisin ”sivistyksen” pariin. Osaa taas hetken aikaa paremmin arvostaa omia elinolosuhteitaan.

Tällä viikolla on ollut koulukiireitä, sillä meillä oli ensimmäiset tentit (kuus koetta kolmessa päivässä). Toisaalta onneksi aikataulu oli tiivis, sillä nyt meillä on taas pitkä viikonloppu :) Huomenna lähdetään käymään Ubud-nimisessä kylässä (tuttu Eat Pray Love-elokuvasta), joka on Balin kulttuurin keskus.

Reissussa

Aateltiin tehdä nyt kuvapainotteinen päivitys, koska kukaan ei kuitenkaan jaksaisi lukea montaa sivua tekstiä. Lennettiin siis aluksi Denpasarista Labuan Bajoon. Lentokone oli noin 50 paikkainen potkurikone ja lentoyhtiö joku halvin paikallinen. Vähän kyllä jännitti, kun saatiin käsin kirjoitetut lentoliput ja kukaan ei missään vaiheessa pyytäny esittään edes minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. Täällähän lähes kaikki paikalliset lentoyhtiöt on EU:n mustalla listalla (kuten myös meidän Sky Aviation), mutta kaikesta huolimatta päästiin hengissä perille.

Labuan Bajosta siirryttiin venekyydillä pienelle Kanawa- saarelle, jossa vietettiin kolme seuraavaa yötä bale-baleissa. Kyseisissä majoissa ei ole lainkaan kiinteitä seiniä, vaan niiden virkaa toimittaa alasvedettävät bambuverhot. Rajoitetun sähkönsaannin vuoksi ilmastointi ei ollut saarella mahdollista, joten bale-baleissa oli mukavan viileä nukkua ja eivät näköalatkaan hassummat olleet.

Päivät kulutettiin rannalla tai riippumatossa makoillen ja snorklaillen.Vesi oli kirkasta ja päästiin uiskenteleen kilpparin kanssa. Laiturilta nähtiin myös pieniä haita ja merikäärme rantavedessä. Ruokapaikan valintakaan ei tuottanut päänvaivaa, koska saarella oli tasan yksi ravintola.

Muutaman päivän lepoloman jälkeen, jouduttiin palaamaan takaisin Labuan Bajoon, koska saarella ei ollut enää vapaita majapaikkoja. Löydettiin ok hotelli pienen matkan päästä keskustasta ja päästiin nauttimaan ylellisyyksistä, kuten ilmastoinnista ja lämpimästä suihkusta. Samalla loma muuttui astetta aktiivisemmaksi. Ensiksi käytiin päivän retkellä Komodon kansallispuistoon kuuluvalla Rinca-saarella ihmettelessä Komodo-varaaneja. Parin tunnin vaelluksen aikana opas kertoili tarinoita varaaneista mm. kuinka eräästä turistista jäi jäljelle vain aurinkolasit ja lammikko verta. Itse ei kuitenkaan nähty elukoiden edes liikkuvan.

Toinen päivä kulutettiin sukellusretkellä. Ensimmäiselle sukellukselle Batu Bolongissa osallistuttiin molemmat. Nähtiin mm. mureenoita, isoja pallokaloja ja leijonakaloja. Oman mausteensa touhuun toivat alaspäin suuntautuvat merivirtaukset, joiden vuoksi koko sukelluksen ajan täytyi pysytellä dive masterin takana. Valtsu kävi sukeltamassa vielä toisen kerran Manta Pointilla, jossa lähes aina näkyy suuria Mantarauskuja. Onni ei ollut tällä kertaa kuitenkaan suotuinen ja rauskut jäivät löytymättä.

Lähes viikko lomaa oli jo takana ja oli aika suunnata kohti itää. Varattiin liput paikalliseen pikkubussiin ja lähdettiin matkaan aamulla 5.45. Matka seuraavaan kohteeseen Bajavaan ei linnuntietä pitkin ole montaa sataa kilometriä, mutta pikkuruisia serpentiiniteitä vuoristossa ylös alas ajellen matkaan tuhlaantui aikaa yhteensä 10 tuntia. Löydettiin pieni hotelli italialaisten reppureissaajien avustuksella. Tai no, ei tätä ehkä ihan hotellitasoiseksi voi kutsua, vai mitä tykkäätte meidän vessasta?

Nyt ollaan jo seuraavassa kohteessa nimeltä Ende, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla! :)

Syyslomaa odotellessa

Heissan! Kuten viime kerralla jo kirjoiteltiin oli torstaina vuorossa paikallisen kansallis/juhlapuvun hankinta. Päivä alkoi Denpasarin kampuksella luennolla Balin vesi- ja ympäristöongelmista. Aihe ei millään tavalla liittynyt päivän varsinaiseen teemaan, mutta ehkä jonkun mielestä vaatteiden shoppailu ei yksinään riitä täyttämään yliopisto-opiskelun kriteereitä. Tunnin istumisen jälkeen päästiin vihdoin koulun vieressä sijaitsevaan jo parhaat päivänsä nähneeseen basaariin kiertelemään. Miehillä juhlapukuun kuuluu kauluspaidan tyylinen safari, päähine eli destar, sekä kaksi hametta saronki ja kampuh. Naisilla puku koostuu hameesta, paidasta ja vyöstä.

Kiertelyn, kaartelun, tinkaamisen ja sovittelun jälkeen oltiin molemmat saatu jonkinlainen asukokonaisuus valmiiksi ja päästiin lähtemään takaisin koululle. Valtsu ei enää malttanut riisua pukua matkan ajaksi, koska sen pukeminen uudelleen päälle ei varmasti olisi onnistunut helpolla. Siinä oli paikallisilla ihmettelemistä! Koululla otettiin vielä ryhmäkuva koko vaihtariporukasta puvut päällä, ennen kuin päästiin suuntaamaan viikonlopun viettoon.

Viikonloppuna käytiin Aasian parhaaksi äänestetyssä Waterbum-nimisessä vesipuistossa. Puistossa oli yhteensä 21 vesiliukumäkeä, joten tekemistä riitti koko päiväksi. Parhaat kyydit tarjosi Climax-vesiliukumäki, jossa astuttiin lähes pystysuoraan putkeen ja lähtölaskennan jälkeen luukku aukesi jalkojen alta. Kova vauhti jatkui illalla, kun suunnattiin koulukaverin synttäreille läheiselle villalle.

Jälleen omistettiin kokonainen päivä myös rantaelämälle, Valtsu surffasi ja Laura hankki punaa pintaan. Turvallisuudesta huolehtivat yläpuolella pörränneet sotahelikopterit ja ulapalla kelluneet taistelulaivat. Tiedä sitten, lisäsikö vai vähensikö ne turvallisuudentunnetta. Jokatapauksessa meidän rantaelämä ei ollut tiukkojen turvatoimien syy, vaan Balilla järjestettävä APEC (Asia-Pacific Economy Cooperation)-konferenssi. Kyseiseen tapahtumaan osallistui joukko valtioiden päämiehiä. Obamankin piti saapua paikalle, mutta hän joutui perumaan tulonsa viimehetkellä jenkkien omien ongelmien takia. Viikon aikana katukuvassa on näkynyt myös raskaasti aseistettuja sotilaita ja paljon poliiseja. Ostoskeskuksen parkkihalliin ajaessakin joutui näyttämään, ettei satulan alla ole mitään epämääräistä. No, mitään ei sattunut, joten pisteet Indonesian turvallisuusjoukoille!

Alkuviikko on kulunut lähinnä tulevaa syyslomareissua järjestellessä. On ostettu lentolippuja, pidennetty viisumeita, haettu taskulamppuja ja varattu majapaikkoja. Muistettiin vasta alkuviikosta, että viisumit pitää uusia jo ennen kuin tullaan takaisin reissulta, joten joudutaan nyt jättämään passit viranomaisille ja toivomaan, että sisäisillä lennoilla ei matkustusasiakirjoja turhan hanakasti kysellä. Tarkoituksena on perjantaina lentää Balilta itään Floresille, jonka läheisyydessä seikkaillaan seuraavat pari viikkoa. Suunnitelmissa olisi ainakin sukellusta, rannalla löhöilyä, snorklailua ja käynti Komodolla varaaneja katsomassa.

Seuraavien kahden viikon aikana ei siis välttämättä päästä internetin ihmeelliseen maailmaan, joten älkää olko huolissanne blogihiljaisuuden vuoksi. Hyvää syyslomaa siis (meille)! ;)

Bagukselta saa parhaat nasi gorengit.

Sairasta meininkiä

Jahas, taas on viikko vierähtänyt hujauksessa. Viimeviikon alkupuoliskolla Laura sai kiusakseen perus turistimahanuhan, joten koulu jäi väliin muutamalta päivältä. Keskiviikkona kävästiin myös lääkärillä ja tuliaisena oli kunnon lääkearsenaali, onneks vakuutukset oli kunnossa!

Valtsu sen sijaan kävi reippaana koulussa. Kielten tunteja lukuunottamatta, opetus on aika puuduttavaa. Tunnit on pitkiä (1h 40min ilman taukoa) ja opettajat lukee huonohkolla englannilla tekstit suoraan powerpoint-esityksistä. Viime viikolta koulusta jäi mieleen ainoastaan torstain excursio perinteiseen balilaiseen taloon. Rakennuksen suunnittelusta ja tilankäytöstä huomasi kuinka tärkeä osa uskonnolla on balilaisten elämässä. Suurin osa pihasta oli omistettu kotitemppelille, jonne päivittäin laitetaan lahjoja jumalille. Huoneiden järjestys oli tarkkaan määritelty. Vuorta pidetään pyhänä, kun taas meri on rahvasta, joten talon isännän makuuhuone on aina lähinpänä vuorta ja keittiö lähimpänä merta.

Laura oli torstaina vielä sairaana, joten jätettiin suosiolla viikonloppureissu väliin ja jäätiin kotiin. Viikonlopun aikana vointi oli jo parempaan päin, joten voitiin käydä jo hieman rannalla ja ostoksilla, mutta pääosin lepäiltiin rauhassa villalla.

Maanantaina kävästiin lentokentällä ostamassa lentoliput syysloman matkaan varten. Tarkoituksena on lähteä seikkailemaan saarille kohti itää ja lentää lopulta takaisin Maumeresta. Lippuja ei voinut maksaa netissä kuin paikallisella luottokortilla, joten täytyi lähteä paikanpäälle. Illemmalla lähdettiin vielä käymään lämminkivi-hieronnassa. Erilaisten esitteiden antamien mielikuvien pohjalta ajateltiin kyseessä olevan todellinen rentoutussessio. No, toisin kävi. Hierojaheput olivat tainneet lämmittää meidän kiviä vähän turhan kovalla teholla. Kivet eivät olleet vain lämpimiä, vaan tulikuumia. Suomalaisen mentaliteetin mukaanhan valittaminen on kiellettyä, joten siellä sitten hammastapurren yritettiin maata paikallaan, samalla kun polttavia kiviä aseteltiin ympäri kroppaa. Tästä kidutustuokiosta jäi muistoksi punaisia jälkiä ihoon (+henkisiä traumoja).

Tiistaina päätettiin juhlistaa tiistaita lähtemällä syömään pitkänkaavan mukaan Sky garden-nimiseen paikkaan. Buffetpöytä notkui meksikolaista sapuskaa ja boonuksena olutta sai juoda tunnin verran niin paljon kuin jaksoi tai kehtasi. Samassa baarissa sai myöhemmin illalla myös ilmasia drinkkejä tunnin verran. Koska lystin hinta ei ollut kummoinen (n. 3,5e), niin arvoitukseksi jäi mistä paikka voittonsa keräsi...

Huomenna on jälleen viikon viimeinen koulupäivä. Tälläkertaa lähdetään Denpasariin markkinoille ostamaan balilaiset perinteiset juhlapuvut, joita vissiin tullaan käyttämään ainakin koulun päätösjuhlassa. Asukuvia siis tiedossa! Nyt taitaa kuitenkin olla aika mennä nukkumaan, selamat tidur!