Loput seikkailut Floresilla

Reissusta on nyt kotiuduttu ja alkaa meiltäkin taas löytyä aikaa blogin kirjoittamiselle. Viime postauksessa oltiin päästy reissussa Endeen saakka, joten jatketaanpa siitä.

Ende on asukasluvultaan Floresin suurin kaupunki, mutta siellä ei varsinaisesti ole mitään nähtävää tai tehtävää. Välillä tuntuikin, että paikalliset asukkaat olivat enemmän innoissaan meidän saapumisesta kaupunkiin kuin me siellä olosta. Lapset huutelivat ” Hello mister” ja ”Hello missis” ja aikuiset kattelivat kiinnostuneina. Ei taida paljoo turisteja käydä ainakaan sillä suunnalla kaupunkia. Yhtään toista länsimaalaista ihmistä ei nähty sinä aikana, joka kaupungissa vietettiin. Endessä tarjoutui loistava mahdollisuus vaatehuollon toteuttamiseen, koska heti hotellin vieressä oli pieni pesula. Monta kertaa myyjä vakuutteli ja vannoi, että vaatteet on sitten seuraava aamuna kymmeneltä valmiina. Yes, yes no problem. No ei varmaan iso yllätys ole, että ei ollu valmista. Kun puoltatuntia myöhemmin mentiin uudelleen hakeen vaatteita, oli neljästä ja puolesta kilosta jäljellä enää muutama t-paita ja shortsit. Siinä vaiheessa meinas huumorintaju loppua. Onneks loputkin vaatteet viimein löyty narulta kuivumasta ja päästiin jatkamaan matkaa.

Itsepalvelu

Ranta/kaatopaikka

Seuraava määränpää oli Moni. Kylä koostui yhdestä tiestä, jonka molemmilla puolilla oli muutamia majoituspaikkoja ja ravintoloita. Syy minkä vuoksi paikassa yövyttiin on kylän vieressä sijaitseva mount Kelimutu, tulivuori, jonka kolme kraatejärveä ovat eri värisiä ja vaihtavat väriään ennakoimatta muutamien vuosikymmenten välein. Saavuttiin kylään hyvissä ajoin iltapäivällä, koska automatka kesti vain pari tuntia. Oltiin jo ennakolta katsottu netistä mukavan näköinen hotelli valmiiksi, joten pyydettiin kuskia viemään meidät suoraan sinne. Hotelli vaikuttii rauhalliselta ja hetken päästä tajuttiin, että ollaan ainoat asiakkaat, vaikka huoneita oli kolmisenkymmentä. Lisäksi vastaanottotiskin takana olleen taulun mukaan edelliset asukkaat olisivat majoittuneet hotellista kesäkuun lopulla. Kuvissa hienolta näyttänyt paikka oli vuosien saatossa päässyt pahasti rapistumaan ja lähemmän tarkastelun jälkeen varsinkaan Laura ei ollut kovin innoissaan hotellissa yöpymisestä (mm. rottien nakertamat lakanat, muurahaisten syömät ovenkarmit, kamala haju, rikkinäiset hyttysverkot..). Kerättiin tavarat kasaan, sanottiin vastaanottovirkailijalle, että oltiin nähty vanhoja ystäviä toisessa hotellissa lähempänä keskustaa ja haluttaisiin muuttaa sinne. Muutama rupia käteen ja hotellinvaihdokselle ei ollut esteitä. Löydettiinkin vasta rakennettu B&B paikka ja vieläpä edullisemmalla hinnalla. Illallisella käytiin syömässä pienessä ravintolassa perinteistä indonesialaista ruokaa. Tarjolla oli mm. banaaninkukkia.

Kello soi aamuyöllä 3.30 ja puoltatuntia myöhemmin oltiin vähemmän reippaina istumassa autossa kohti tulivuoren huippua. Monta otsalamppujen valossa kiivettyä porrasta myöhemmin päästiin vihdoin huipulle juuri sopivasti auringonnousun alkaessa. Näköalat olivat upeat. Kuvat kertokoon.

Aamujooga

1639m 

Käveltiin alas vuorelta

Matkalla pojat pulahti lähteeseen vilvoittelemaan

Monista lähdettiin matkan viimeiseen kohteeseen Maumereen. Matka meni rattoisasti paikallisille heilutellessa, sillä floreslaiset ovat kovia moikkailemaan. Ensimmäiseksi mentiin sveitsiläisen naisen omistamaan majoituspaikkaan, jossa päästiin yöpymään kivassa merenrantabungalowissa. Pitkän reissaamisen jälkeen otettiin pari päivää ihan rennosti. Yritettiin jopa avata koulumuistiinpanoja, seuraavan viikon kokeita varten. Rauhaa häiritsi ainoastaan toistaan isommat ötökät (ampiaiset, koppakuoriaiset ym.) sekä toistaan kovaäänisemmät gekot (”gekkoo” kuului millon mistäkin suunnasta). Muuten paikka oli loistava, tarjolla oli maukasta ruokaa ja jopa länkkäriaamiainen. Oltaisiin haluttu asua paikassa loman loppuun, mutta valitettavasti se oli varattu täyteen. Vietettiinkin melkein kokonainen päivä etsiessä seuraavaa majoitusvaihtoehtoa. Käytiin kahdessa eri paikassa, jotka eivät ihan täyttäneet toiveita (mm. hämähäkkejä ja ampiaispesiä sisällä, ei suihkua..). Siinä sitten epätoivon vallassa otettiin yhteyttä Sea World Club- nimiseen paikkaan, jonka tiedettiin olevan tasokas, mutta myös yli bubjetin. Hinta oli kova, mutta päätettiin silti mennä katsastamaan paikka. Onni oli kerrankin meidän puolella ja saatiin kohtuuhinnalla perhebungalowi, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja yhteinen kylpyhuone. Lisäksi suihkusta tuli lämmintä vettä, saatiin puhtaat pyyhkeet, internet toimi ja oli ilmastointi. Aika luksusta! Loppuaika meni rennoissa tunnelmissa rannalla makoillen, lukien ja snorklaillen.

Maisema bungalowin terassilta

Valtteri ja Joni auttoi paikallisia kalastajia

Kotimatka sujui tutulla (ja turvallisella?) potkurikoneella. Oli avartavaa nähdä vilaus aidosta Indonesiasta ilman turistilaumoja ja macdonaldseja, mutta kahden viikon jälkeen oli jo mahtavaa palata takaisin ”sivistyksen” pariin. Osaa taas hetken aikaa paremmin arvostaa omia elinolosuhteitaan.

Tällä viikolla on ollut koulukiireitä, sillä meillä oli ensimmäiset tentit (kuus koetta kolmessa päivässä). Toisaalta onneksi aikataulu oli tiivis, sillä nyt meillä on taas pitkä viikonloppu :) Huomenna lähdetään käymään Ubud-nimisessä kylässä (tuttu Eat Pray Love-elokuvasta), joka on Balin kulttuurin keskus.