Reissusta on nyt kotiuduttu ja alkaa
meiltäkin taas löytyä aikaa blogin kirjoittamiselle. Viime
postauksessa oltiin päästy reissussa Endeen saakka, joten
jatketaanpa siitä.
Ende on asukasluvultaan Floresin suurin
kaupunki, mutta siellä ei varsinaisesti ole mitään nähtävää
tai tehtävää. Välillä tuntuikin, että paikalliset asukkaat
olivat enemmän innoissaan meidän saapumisesta kaupunkiin kuin me
siellä olosta. Lapset huutelivat ” Hello mister” ja ”Hello
missis” ja aikuiset kattelivat kiinnostuneina. Ei taida paljoo
turisteja käydä ainakaan sillä suunnalla kaupunkia. Yhtään
toista länsimaalaista ihmistä ei nähty sinä aikana, joka
kaupungissa vietettiin. Endessä tarjoutui loistava mahdollisuus
vaatehuollon toteuttamiseen, koska heti hotellin vieressä oli pieni
pesula. Monta kertaa myyjä vakuutteli ja vannoi, että vaatteet on
sitten seuraava aamuna kymmeneltä valmiina. Yes, yes no problem. No
ei varmaan iso yllätys ole, että ei ollu valmista. Kun
puoltatuntia myöhemmin mentiin uudelleen hakeen vaatteita, oli
neljästä ja puolesta kilosta jäljellä enää muutama t-paita ja
shortsit. Siinä vaiheessa meinas huumorintaju loppua. Onneks
loputkin vaatteet viimein löyty narulta kuivumasta ja päästiin
jatkamaan matkaa.
|
Itsepalvelu |
|
Ranta/kaatopaikka |
Seuraava määränpää oli Moni. Kylä
koostui yhdestä tiestä, jonka molemmilla puolilla oli muutamia
majoituspaikkoja ja ravintoloita. Syy minkä vuoksi paikassa
yövyttiin on kylän vieressä sijaitseva mount Kelimutu, tulivuori,
jonka kolme kraatejärveä ovat eri värisiä ja vaihtavat väriään
ennakoimatta muutamien vuosikymmenten välein. Saavuttiin kylään
hyvissä ajoin iltapäivällä, koska automatka kesti vain pari
tuntia. Oltiin jo ennakolta katsottu netistä mukavan näköinen
hotelli valmiiksi, joten pyydettiin kuskia viemään meidät suoraan
sinne. Hotelli vaikuttii rauhalliselta ja hetken päästä tajuttiin,
että ollaan ainoat asiakkaat, vaikka huoneita oli kolmisenkymmentä.
Lisäksi vastaanottotiskin takana olleen taulun mukaan edelliset
asukkaat olisivat majoittuneet hotellista kesäkuun lopulla. Kuvissa
hienolta näyttänyt paikka oli vuosien saatossa päässyt pahasti
rapistumaan ja lähemmän tarkastelun jälkeen varsinkaan Laura ei
ollut kovin innoissaan hotellissa yöpymisestä (mm. rottien
nakertamat lakanat, muurahaisten syömät ovenkarmit, kamala haju,
rikkinäiset hyttysverkot..). Kerättiin tavarat kasaan, sanottiin
vastaanottovirkailijalle, että oltiin nähty vanhoja ystäviä
toisessa hotellissa lähempänä keskustaa ja haluttaisiin muuttaa
sinne. Muutama rupia käteen ja hotellinvaihdokselle ei ollut
esteitä. Löydettiinkin vasta rakennettu B&B paikka ja vieläpä
edullisemmalla hinnalla. Illallisella käytiin syömässä pienessä
ravintolassa perinteistä indonesialaista ruokaa. Tarjolla oli mm.
banaaninkukkia.
Kello soi aamuyöllä 3.30 ja
puoltatuntia myöhemmin oltiin vähemmän reippaina istumassa autossa
kohti tulivuoren huippua. Monta otsalamppujen valossa kiivettyä
porrasta myöhemmin päästiin vihdoin huipulle juuri sopivasti
auringonnousun alkaessa. Näköalat olivat upeat. Kuvat kertokoon.
|
Aamujooga |
|
1639m |
|
Käveltiin alas vuorelta |
|
Matkalla pojat pulahti lähteeseen vilvoittelemaan |
Monista lähdettiin matkan viimeiseen
kohteeseen Maumereen. Matka meni rattoisasti paikallisille
heilutellessa, sillä floreslaiset ovat kovia moikkailemaan.
Ensimmäiseksi mentiin sveitsiläisen naisen omistamaan
majoituspaikkaan, jossa päästiin yöpymään kivassa merenrantabungalowissa. Pitkän reissaamisen jälkeen otettiin pari päivää
ihan rennosti. Yritettiin jopa avata koulumuistiinpanoja, seuraavan
viikon kokeita varten. Rauhaa häiritsi ainoastaan toistaan isommat
ötökät (ampiaiset, koppakuoriaiset ym.) sekä toistaan
kovaäänisemmät gekot (”gekkoo” kuului millon mistäkin
suunnasta). Muuten paikka oli loistava, tarjolla oli maukasta ruokaa
ja jopa länkkäriaamiainen. Oltaisiin haluttu asua paikassa loman
loppuun, mutta valitettavasti se oli varattu täyteen. Vietettiinkin
melkein kokonainen päivä etsiessä seuraavaa majoitusvaihtoehtoa.
Käytiin kahdessa eri paikassa, jotka eivät ihan täyttäneet
toiveita (mm. hämähäkkejä ja ampiaispesiä sisällä, ei
suihkua..). Siinä sitten epätoivon vallassa otettiin yhteyttä Sea World Club- nimiseen paikkaan, jonka tiedettiin olevan tasokas, mutta
myös yli bubjetin. Hinta oli kova, mutta päätettiin silti mennä
katsastamaan paikka. Onni oli kerrankin meidän puolella ja saatiin
kohtuuhinnalla perhebungalowi, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja
yhteinen kylpyhuone. Lisäksi suihkusta tuli lämmintä vettä,
saatiin puhtaat pyyhkeet, internet toimi ja oli ilmastointi. Aika
luksusta! Loppuaika meni rennoissa tunnelmissa rannalla makoillen,
lukien ja snorklaillen.
|
Maisema bungalowin terassilta |
|
Valtteri ja Joni auttoi paikallisia kalastajia |
Kotimatka sujui tutulla (ja
turvallisella?) potkurikoneella. Oli avartavaa nähdä vilaus aidosta
Indonesiasta ilman turistilaumoja ja macdonaldseja, mutta kahden
viikon jälkeen oli jo mahtavaa palata takaisin ”sivistyksen”
pariin. Osaa taas hetken aikaa paremmin arvostaa omia
elinolosuhteitaan.
Tällä viikolla on ollut
koulukiireitä, sillä meillä oli ensimmäiset tentit (kuus koetta
kolmessa päivässä). Toisaalta onneksi aikataulu oli tiivis, sillä
nyt meillä on taas pitkä viikonloppu :) Huomenna lähdetään
käymään Ubud-nimisessä kylässä (tuttu Eat Pray
Love-elokuvasta), joka on Balin kulttuurin keskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti